Alkoholi
ja seksi
Yhteisössä pidettiin
teemaviikko aiheesta Alkoholi ja seksi. Chatti pidettiin tiistaina
17.1. Chatissa oli kivasti porukkaa, tosin lähinnä muutama
nimimerkki piti keskustelua yllä. Chatissa keskusteltiin muun
muassa seksitautien testaamisesta, seksitautien yleisyydestä ja
tartuntatavoista. Jonkin verran sivuttiin myös ihmisten
henkilökohtaisia rajoja ja Suomen
lainsäädäntöä. Chatti oli tämän
vuoden ensimmäinen, ja sen ehkä huomasi hieman levottomana
jutusteluna :) Vieraana chatissa oli HIV-tukikeskuksen asiantuntija.
Aiheeseen liittyvään
kyselyyn vastasi perjantaihin 20.1. mennessä 587 vastaajaa.
Vastaajista suurin osa (63%) käyttää satunnaisissa
seksisuhteissa aina kondomia. 32 % vastaajista piti alkoholin roolia
melko suurena satunnaisissa seksisuhteissa, ja 34 % joko pienenä
tai ei kovinkaan suurena. Kondomin käyttö on 44 %:n
mielestä luontevaa ja 19%:n mielestä helppoa. Vaikeana tai
turhana kondomin käyttöä piti 11 % vastaajista. Hyvin
suuri osa vastaajista (69%) tiesi, että jos toinen on
humalassa eikä osaa täysin ilmaista tahtoaan, on rikos koskea
häneen seksuaalisessa mielessä. Niin, edes kondomin kanssa EI
ole ok panna, vaikka näin 19 % vastaajista asian mielsikin. 81 %:n
mielestä on molempien asia huolehtia ehkäisystä. Jepen
harteille tämä vastuu kuuluu 5 %:n mielestä.
Lainauksia chatista
Alkoholi johtaa
seksiin..
Hmm mun mielestä se on enemmän ja enemmän
nykypäivänä miesten asia kantaa sitä kortsua
siellä lompakossa... kai?
Jännä
muuten, miten naisilla neitsyys on olevinaan jotenkin tosi
tavoiteltavaa, ja miehillä se on olevinaan
häpeällistä ja siitä täytyy
päästä eroon.
Miks testeihi
meneminen ois vaikeeta. Lääkärit on asiasta hiljaa,
ilmasta
mut emt,
ehkä nuoret pojat panee kännis sen takia ettei laukeis niin
nopeesti
kyllä ei
pitää osaa sanoa ja se pitää myös
ymmärtää jos joku niin sanoo
no onhan se
rikos joo...tottakai.ja kyllä mä sen tiedän...sehän
on toisen ihmisen koskemattomuuden loukkausta...
Tietenkin
vieressä nukkuja voi kertoa, että mikä on sallittua ja
kiellettyä, mutta jos ei kerro, niin rajojen kokeilu on hyvinkin
mahdollista.
Kondomit ovat
muuten melko kalliita, että sikäli en voi syyttää
esim. parisuhteessa olevia jotka mieluummin turvautuvat vain yhteen
ehkäisymenetelmään (kuten pillerit)
jes leffalippuja
No kuka toi
Jeppe nyt on
Alkoholi ja seksi
Kortsun käyttö on noloo! E-pillerit suojaa
ei-toivotuilta vaikutuksilta! WTF? Kondomi on AINUT
ehkäisyväline, joka suojaa sekä ei-toivotulta
raskaudelta että sukupuolitaudeilta.
Käyttäväthän nykyään kaikki
turvavyötäkin, vaikka siihen totuttautuminen oli aluksi
hankalaa. Kyse on turvallisuudesta.
Kännisäätämisessä useimmiten seksi ei ole
nautinto, koska humalassa ei pelaa ylä- eikä
alapää. Morkkista podetaan esimerkiksi seuraavista
syistä: Tulee mentyä liian pitkälle
väärän kumppanin kanssa, harrastaa seksiä
väärästä syystä kuten kostaakseen, harrastaa
seksiä hakeakseen hyväksyntää tai
pönkittääkseen omaa itsetuntoa, seksuaalinen kyvykkyys
on laskenut samoin kuin seksuaalinen nautinto, kondomi unohtuu tai
tulee jätettyä pois, jonka seurauksena voi olla
ei-suunniteltu raskaus ja / tai seksitauti.
Seksi on ihana asia ja siitä voi nauttia, kunhan huolehtii omasta
seksuaaliterveydestään. SINÄ itse päätät,
millaisia riskejä olet valmis ottamaan omalla kohdallasi. Jokainen
suojaamaton yhdyntä tai suuseksi on riskitilanne. Monet
seksitaudit voivat olla oireettomia. Ne eivät näy
päällepäin!
Miksi kondomi unohtuu niin helposti? Olisiko mahdollista ennakoida
niitä tilanteita, jolloin kondomin käyttö
jää? Miten asenteita kondomia kohtaan voitaisiin
muuttaa ja kondomin käyttöä lisätä? Tule
keskustelemaan aiheesta 17.1.2012 klo
18.00-19.30! Vieraana HIV-tukikeskus. Kaikkien chattiin
osallistuneiden kesken arvotaan leffalippuja!
Lisää oikeaa tietoa seksitaudeista voi käydä
katsomassa osoitteessa www.justwearit.fi ja www.hivtukikeskus.fi
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Elämä On Parasta Huumetta ry
yhteisö on nyt Elämä On Parasta Huumetta!
EOPH yhdistyi vuoden alusta Terveys ry:n ja Elämäntapaliiton
kanssa. Uusi järjestö on nimeltään
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry. Tämän
yhteisön meininki jatkuu kuitenkin samana, ellei jopa
parempana…
Seuraava teemaviikko järjestetään viikolla 3 ja chatti
pidetään 17.1. klo 18-19.30. Aiheena Alkoholi ja seksi.
Vieraana HIV-tukikeskus. Tervetuloa mukaan ;)
Haluatko saada tietoa EHYT:in tulevista teemaviikoista ja chateista?
Lähetä tekstiviesti
LIITY GALTSUEOPH
<NIMIMERKKI> numeroon 18183.
Saat tekstarin toiminnastamme noin kerran kuukaudessa.
LIITTYMINEN JA MUKANAOLO ON TÄYSIN ILMAISTA! Nimimerkilläsi
ei ole väliä, eikä se näy missään.
Esimerkkiviesti: LIITY GALTSUEOPH MATAMI9